Maatila voi ostaa sähköä aina kilpailutettuun hintaan pörssisähkösopimuksella

Kirjoittanut Lotta Lilja on 30.1 .2020 09:15

Blogi: Maatila voi ostaa sähkö aina kilpailutettuun hintaan pörssisähkösopimuksella | PKS

Paljon kuluttavalla maatilalla kannattaa kiinnittää huomiota sähkösopimuksen valintaan. Jos sähkönkäyttö on suurta ja ajoittuu tiettyihin vuorokaudenaikoihin, voi pörssisähkö olla maatilan kannalta paras vaihtoehto.

Maatilan tuotantosuunnalla on väliä – eläintilat kuluttavat kaikista eniten sähköä

Tuotantosuunnalla ja -menetelmällä on suuri vaikutus maatilan sähkönkulutukseen. Pääsääntöisesti voidaan todeta, että kotieläintilojen energiankulutus on suurempaa kuin vastaavan kokoisten kasvinviljelytilojen. 

Esimerkiksi PKS:n maatalousasiakkaiden keskimääräinen vuosikulutus oli 16 000 kWh, kun taas esimerkiksi pelkkiä nautakarjan kasvatukseen keskittyneitä tiloja tarkasteltaessa kulutus on keskimäärin 74 300 kWh vuodessa. 

Katso vertailu eri tuotantosuuntien sähkönkulutuksen vuosittaisista eroista täältä

Maidon jäähdytys on merkittävin sähkönkäyttökohde maitotiloilla

Maitotilat ovat tyypillisesti kulutustilastojen kärkipäässä muiden eläintilojen kanssa. Sähköä kuluu mm. eläinsuojien (kuten navetan ja pihaton) valaistukseen, ilmastointiin ja juomaveden lämmitykseen. Myös lypsykoneet syövät sähköä, mutta eivät ole kulutukseltaan merkittäviä.

Merkittävin sähkönkuluttaja maitotilalla on maidon jäähdytys lypsyjen ja maidon meijeriin noudon välillä.

Maitotilojen keskimääräinen sähkönkulutus viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen mukaan (PKS asiakkaat)

Kuviossa on esitetty maitotilojen keskimääräistä sähkönkulutusta ja sen vaihtelua viikonpäivien sekä vuorokaudenaikojen mukaan. Kyseisillä maitotiloilla on käytössä PKS:n Priimaplus-sähkösopimus. Sähkönkäytön huiput ajoittuvat maitotiloilla aikaiseen aamuun ja iltapäivään – toisin sanoen lypsyaikoihin.

Sopiva sähkösopimus maatilalle

Kun sähköä kuluu paljon aikaisin aamulla tai iltaisin, voi pörssisähkö olla edullinen valinta. Pörssisähkön hinta kilpailutetaan tukkumarkkinoilla päivittäin ja se on pidemmän päälle edullisin tapa ostaa sähköä. 

PKS:n Priimaplus-pörssisähkösopimuksen avulla voit hyödyntää sähköpörssin tarjoamat hintaedut. Samalla voit tarvittaessa vakauttaa sähkön hintaa tekemällä hintakiinnityksiä tai antaa kiinnitysten tekemisen asiantuntijoidemme hoitoon ilman lisämaksua. Ostamasi sähkö on joka hetki valmiiksi kilpailutettua ja saat parhaat hyödyt kaikista uusista sähkön käytön mahdollisuuksista.

Pohditko sopisiko pörssisähkö teidän maatilallenne? Lue maksuttomasta oppaastamme vinkit sopivimman sähkösopimuksen valintaan maatilalla.

Huttulanniemen maito- ja lihakarjatila valitsi sopimukseksi Priimaplus-pörssisähkön

Huttulanniemen maito- ja lihakarjatilalla on käytössä pörssisähkösopimusHuttulanniemen maito- ja lihakarjatila kuluttaa noin 80 000 kWh sähköä vuosittain. Eniten sähköä syövät tilojen valaistus, maidon jäähdytys sekä veden lämmitys lypsykoneiden pesua varten. Sähkön käyttöä on vähennetty siirtymällä led-valaistukseen sekä ottamalla talteen maidon jäähdytyksessä syntynyt lämpö.

Huttulanniemen maito- ja lihakarjatila on ollut jo vuosien ajan PKS:n asiakkaana. Sopimuksena on tällä hetkellä PKS:n Priimaplus-pörssisähkö, joka on ollut Huttulanniemen tilalle taloudellisesti kannattava valinta. Lisäksi he käyttävät PKS:n hinnankiinnityspalvelua, jolla osa sähkön hinnasta voidaan kiinnittää hinnanvaihteluiden ennakoimiseksi. Tämä on auttanut ennakoimaan sähkölaskun suuruutta luopumatta pörssisähkön kilpailukykyisestä hinnasta. Lue koko referenssi täältä.

Alkoivatko pörssisähkön mukanaan tuomat edut kiinnostaa?
Pyydä tarjous Priimaplus-sähkösopimuksesta

Pyydä tarjous

Aiheet: Pörssisähkö, "Priimaplus", Sähkösopimus, Sähkön kilpailutus