Raatekankaan Liikuntakeskuksen asiakastarina: "PKS ajattelee meidän parasta"

Kirjoittanut Tomi Turunen on 24.11 .2020 10:30

Raatekankaan Liikuntakeskuksessa on hyvät tilat mm. sulkapallolle

Raatekankaan Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Aki Lindroosille on kunnia-asia tarjota asiakkaille mahdollisuus säännölliseen liikkumiseen. “Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että meillä pääsee treenaamaan. Arvostamme myös itse luotettavia palveluntarjoajia. Siksi olemme valinneet sähköntoimittajaksi PKS:n.”

Liikuntatoimijalle asiakaslähtöisyys on tärkeintä

Aki1-1Joensuun Raatekankaan Liikuntakeskus on treenipaikka, jonne asiakkaat suuntaavat viikonloppuisin ja arki-iltaisin rentoutumaan ja pyyhkimään päivän kiireet mielestä. Viikolla se on arjen liikuntapaikka, jossa koululaiset oppivat uusia tärkeitä urheilutaitoja.

“Liikkuminen on olennainen osa hyvinvointia. Meidän liiketoiminta perustuu siihen, että tarjoamme harjoittelutilat urheilemiseen. Haluamme, että asiakkailla on luotettava ja pysyvä harjoituspaikka, jossa liikuntavuoroja ei korvata messuilla ja konserteilla. Tästä syystä painotamme omassa palvelussamme harjoitusvuorojen säännöllisyyttä ja pysyvyyttä”, Raatekankaan Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Aki Lindroos sanoo.

Asiakastoiveiden kuuntelua herkällä korvalla

Raatekankaan Liikuntakeskuksessa voi harrastaa säännöllisinä lajeina sulkapalloa, futsalia, salibandya ja skeittausta. Asiakkaat arvostavat tilavaa hallia, jossa pääsee pelaamaan ja skabailemaan isolla porukalla. Suomessa esimerkiksi salibandy on niin suosittu laji, että sen harrastajia on viimeisimmän Suuren Liikuntatutkimuksen mukaan 354 000. Raatekankaan liikuntakeskuksen nykyaikaiset tilat toimivatkin myös salibandyn harrastesarjojen turnaushallina.

“Olemme mukana myös Vaasan naapurissa, Mustasaaressa sijaitsevan sekä Pieksämäelle rakennettavan liikuntakeskusten toiminnassa. Mustasaaressa OP-Arenalla järjestettiin viime vuoden aikana noin 650 ottelutapahtumaa. Meille on tärkeää kuulla eri lajien harrastajien ja seurojen toiveet. Panostamme kaikin tavoin siihen, että asiakkaamme saavat loistavat olosuhteet liikkumiseen meidän tiloissamme”, Aki sanoo.

salibandy-1

PKS:ltä saa aina henkilökohtaista neuvontaa

Raatekankaan Liikuntakeskus on noin 3000 neliömetrin suuruinen kokonaisuus, joka tarjoaa hyvät ja toimivat tilat ryhmäliikuntaan. Suurimmat asiakasmäärät osuvat koululiikunnan lisäksi arki-iltoihin klo 16-22 ja viikonloppuihin, jolloin myös sähkönkulutus on suurinta. Sähköä liikuntakeskuksessa kuluu vuodessa noin kuuden omakotitalon vuosikulutuksen verran. Eniten sitä käytetään liikuntahallin sisä- ja ulkotilojen valaistukseen, ilmanvaihtoon sekä erilaisten koneiden ja laitteiden käyttöön.

Pohjois-Karjalan Sähkö (PKS) isona ja luotettavana toimijana oli helppo valinta sähköntoimittajaksi. Liikuntatoimijalle PKS:n yhteistyö alueellisten urheilulajien, kuten pesäpallon ja koripallon, saralla oli myös kaikin puolin arvostettavaa ja esimerkillistä toimintaa.

“Olemme olleet PKS:n asiakkaana jo pitkään ja pitäneet kaikesta palvelusta, jota olemme saaneet. Kaikki on toiminut hyvin. Omaa sähköasiantuntijaa on helppo lähestyä ja aina on saatu henkilökohtaista neuvontaa, kun sitä on tarvittu”, Aki sanoo.

skatehalli-1

Priimaplus on nykyaikainen sähkösopimus

Erityisen tervetulleeksi Aki on kokenut PKS:n kanssa käytävän säännöllisen keskustelun ja tarkastelun siitä, miten sähkösopimusta voitaisiin optimoida vieläkin paremmin omiin tarpeisiin sopivaksi. Liikuntakeskuksessa on käytössä Priimaplus-pörssisähkösopimus. Se on lukuisten yritysten valitsema sähkötuote, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kiinnittää sähkön hintaa haluamalleen tasolle, haluamillaan ajanjaksoilla.

Priimaplus-sopimukseen sisältyvässä maksuttomassa hinnankiinnityspalvelussa PKS:n asiantuntijat kiinnittävät yrityksen puolesta sähkön hintaa tulevaisuuteen silloin, kun hintatilanne on otollinen. Hinnankiinnityksiä voi myös tehdä halutessaan itse.

“Arvostan sitä, että PKS:llä on monipuolinen tarjooma, josta asiakas voi valita omalle liiketoiminnalleen sopivan palvelun. Hinnankiinnitys on hyvä palvelu, jota voi halutessaan hyödyntää, kun haluaa eurojen näkökulmasta vakautta ja kiinteää hintaa. Silloin myös liiketoiminnan kuluissa voi luottaa tasaisiin ja vakaisiin kustannuksiin”, Aki sanoo.

Lue lisää pörssisähköstä maksuttomasta oppaastamme!

Asiantuntijat, joihin voi luottaa

Sähköasioiden hoitamista Aki kuvaa muutoin syklittäiseksi perustuen sen hetkiseen omaan aktiivisuuteen ja liiketoiminnan tilanteeseen.

“Kun sähköasiat eivät ole mielessä, voi ne jättää hyvällä omallatunnolla taustalle ja keskittyä omaan liiketoimintaan. Tiedän, että PKS ajattelee meidän parasta ja hoitaa sähköasioitamme näissäkin tilanteissa. Olen erittäin tyytyväinen.”

Kiinnostuitko Priimaplus-pörssisähköstä?

Kysy lisää asiantuntijoiltamme tai pyydä tarjous!

013 266 3100 / asiakaspalvelu@pks.fi

Aiheet: Pörssisähkö, Asiakkaana, Kokemuksia, Hintakiinnitykset, Sähkön kilpailutus