Energiansäästötalkoot tulossa – Mitä tämä tarkoittaa yrityksille?

Kirjoittanut Antti Rautiainen on 29.9 .2022 10:11

Lue, miksi kaikkien yritysten on tärkeää osallistua sähkönsäästötalkoisiin.

Viime aikoina olemme saaneet kuulla ja lukea paljon energiakriisistä. Sähkönhankintakustannukset ovat nousseet eri tekijöistä johtuen tänä vuonna merkittävästi, mikä vaikuttaa voimakkaasti niin kuluttajien kuin yritystenkin toimintaan. Osa sähköyhtiöistä on jopa lopettanut yrityssopimusten tarjoamisen toistaiseksi kokonaan. Tällaisina aikoina meitä kaikkia niin sähkönmyyjistä sähköä ostaviin tahoihin tarvitaan osallistumaan yhteisiin säästötalkoisiin. Lue, millaisilla konsteilla pystyt yrittäjänä kantamaan kortesi kekoon ja vaikuttamaan osaltasi sähkömarkkinoiden suuntaan!

 

Hurjat ajat energiamarkkinoilla jatkuvat ja nyt talvea kohti mentäessä puhutaan Suomessa ja maailmalla energiakriisistä. Kuten liiketoimintajohtajamme Tomi Turunen omassa blogissaan avasi, haastavat meneillään olevat ajat toden teolla niin sähkönmyyjät kuin sähkönkäyttäjät yrityksistä yksittäisiin kuluttajiin. Yksi mediassakin paljon esillä ollut keino energiakriisistä selviämiseen ja energian saannin varmistamiseen on energiansäästö.

Myös Motiva haastaa suomalaisia pienentämään kulutustaan kirjaimellisesti astetta alemmas lokakuussa alkavan kampanjan voimin. Kampanjaan on tärkeää saada valjastettua kuluttajien lisäksi myös yrityksiä ja organisaatioita, joilla kulutus on usein suurta.

Energiakriisin vaikutukset talouteen ovat moninaiset. Käytännönläheinen esimerkki tulee maataloudesta – jos vihannesten kasvatus menee talvella sähkön korkeasta hintatasosta johtuen kannattamattomaksi, voi seurauksena olla pula kotimaisista kasviksista. Toisaalta, jos tuotteen toimitusketjussa yksi lenkki joutuu keskeyttämään toimintansa liiallisten kustannusten vuoksi, vaikuttaa se koko toimitusketjuun. On selvää, että näitä säästötalkoita varten on meidän kaikkien käärittävä hihat ja kannettava kortemme kekoon. 

Lue, millaisia vaikutusmahdollisuuksia PKS:n Priimaplus-sopimus tarjoaa sähkön hintaan.

Miksi myös edullisesta sähköstä nauttivan on tärkeää miettiä kulutustaan?

Kysyntä ja kulutus vaikuttavat voimakkaasti sähkön hintaan. Kun kysyntä tiettynä päivänä tai kellonaikana on pientä, myös sähkön hinta on alhaisempi. Etenkin pörssisähkömaailmassa hintatasoa ja omaa kulutusta tavataan seurata aktiivisesti ja valveutunut kuluttaja tai yrittäjä pyrkii optimoimaan sähkönkulutustaan, jos mahdollista, edullisemmille tunneille. 

Mutta entäpä tilanne, jossa yrityksellä on edullinen, kuukausia sitten tehty kiinteähintainen sopimus? Nykyinen tilanne saattaa tässä tapauksessa houkutella jopa kuluttamaan lisää. Nyt edullista, kiinteähintaista sähköä nauttivillekin voi tulevaisuudessa olla edessä pörssihinnoiteltuun tuotteeseen tai kalliimpaan kiinteähintaiseen sopimukseen siirtyminen. Kulutuksen säännöstelyllä on mahdollista vaikuttaa siihen, mihin suuntaan sähköpörssin hinta kehittyy. Mutta miten suuri vaikutus kulutuksen vähentämisellä olisi käytännössä?

Esimerkki kulutuksen vähentämisestä
Kuva: PKS Sähkökauppa. Sähkönkulutuksen vähentämisen vaikutus sähkön hintaan.


Energiankulutuksen alentamisella on vaikutusta sähkön tukkuhintaan. Yllä olevassa kuvassa on esitetty Suomea koskevat todelliset sähköpörssin kysyntä- ja tarjontakäyrät 7.9.2022 klo 19-20 ajoittuvalle tunnille. 

Kysyntä- ja tarjontakäyrät muodostetaan sähkönostajien ja -tuottajien sähköpörssille ilmoittamista osto- ja myyntitarjouksista. Sähköpörssissä jokaisen tunnin sähkön hinta määräytyy aina kunkin tunnin kysyntä- ja tarjontakäyrien leikkauspisteestä löytyvästä hinnan arvosta, ja kuvan esittämänä tuntina sähkön hinta spot-hinta oli n. 528 €/MWh. 

Mitä tapahtuisi, jos yllä olevassa tilanteessa valtakunnallista sähkönkulutusta alennettaisiin kyseisellä tunnilla n. 6 % eli 500 MWh? Tässä tapauksessa sähkön tuntihinta olisi laskenut n. 283 €/MWh tasolle, joka on n. 46 % alempi kuin hinta ilman kulutuksen alentamista. Pienilläkin teoilla on siis tässä tilanteessa iso vaikutus.

Mistä lähteä liikkeelle, kun hihat on kääritty?

Kokemuksemme mukaan yrittäjät, jos jotkut, ovat toimeliaita etsimään keinoja sähkönkulutuksen ja sen myötä kustannusten säästämiseen. Tällä hetkellä suurin huoli yrittäjien keskuudessa on, mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Millaisia keinoja alati nousevien energiakustannusten kanssa on?

Energiankulutuksen säännöstely tilanteen mukaan on yksi keinoista kulujen alentamiseen sekä nykyhetken ja yrityksen sähkökulujen näkökulmasta että pitkän tähtäimen sähkömarkkinoiden kehittymisen osalta. Onko yrityksen esimerkiksi mahdollista säätää tilojensa lämpötilaa tai valaistusta?

Pörssisähkösopimuksia käyttävillä yrityksillä kulutuksen ajoittamisen seuranta on tärkeää. Kaikilla yrityksillä toiminnan luonne ei mahdollista suurta sähkönkulutuksen optimointia, mutta jo pienikin kulutuksen ajoittaminen edullisemmille tunneille voi tuoda merkittävää rahallista etua.

 

Esimerkkikuva sähkönkulutuksen ajoittamisen optimoinnista

Kuva: PKS Sähkökauppa. Esimerkkiyrityksen energiankulutus 22.8. klo 0:00-24:00 ja kulutuksen ajoittamisen vaikutus sähkön hintatasoon.

Kulutusvaikutus on yksi pörssisähkösopimuksiin olennaisesti liittyvä ja suoraan asiakkaan loppulaskuun vaikuttava tekijä. Kulutusvaikutus muodostuu, kun yrityksesi sähkönkulutuksen mukaisesta keskihinnasta vähennetään tuntikohtaisten spot-hintojen keskiarvo.

Yllä olevassa kuvassa esimerkkiasiakkaan kulutus painottuu vahvasti korkean spot-hinnan ajalle 6.00-20.00, jolloin hinta on keskimäärin 48 snt/kWh. Kuvassa alempana olevaan kaavioon on havainnollistettu, miltä näyttäisi, jos asiakas siirtäisi yrityksensä tuotannon yöajalle. Tällöin suuri osa kulutuksesta ajoittuisi erittäin edulliselle 0.00-6.00 väliselle ajalle, jolloin spot-hinta oli keskimäärin vain 0,4 snt/kWh.

Tällainen sähkönkulutuksen ajoittaminen kääntäisi yrityksen kulutusvaikutuksen jopa negatiiviseksi. Negatiivinen kulutusvaikutus puolestaan alentaa kilowattitunnin laskutushintaa koko kuukaudelle ja se näkyy suoraan yrityksen sähkölaskulla. 

 

Lue lisää käytännönläheisiä esimerkkejä ja hyötyjä kulutusvaikutuksesta oppaastamme.


Mikäli voimakkaasti heilahteleva sähkön hinta huolettaa, ovat hintakiinnitykset tai hinnankiinnityspalvelu hyvä vaihtoehto. Kiinnityshinnat tuleville kvartaaleille ovat korkeita, mutta joillekin yrityksille vakaa, korkeahko hintakin voi olla parempi vaihtoehto kuin epävarmuus tulevista kuluista. Ensi vuoden Q3:lle sähkön hinnan saa tässä vaiheessa kiinnitettyä jo varsin edulliselle noin 7 snt/kWh:n tasolle. Lisäksi niin sanottuna kiinteänä vaihtoehtona Priimaplus-sopimusta on tällä hetkellä tarjolla kahden vuoden ajalle noin 20 snt/kWh:n hintaan.

Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että jos pörssisähköasiakas siirtää kulutustaan edullisimmille tunneille, voi säästö olla merkittäväkin. Lisäksi, kaikilla sopimuksilla energiansäästö tuottaa aina säästöä ja helpottaa järjestelmätasolla energiakriisin aiheuttamia haasteita.

Lisätietoja

Asiakas on meille PKS:llä ykkönen tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka ajat ovat nyt vaikeita, uskomme siihen, että mikä menee ylös, tulee joskus myös alas. Tilanteeseen on sopeuduttava ja löydettävä parhaita mahdollisia ratkaisuja niin yrityksille kuin yksittäisille kuluttajillekin. Ota yhteyttä – olemme mielellämme tukenasi kaikissa sähköasioihin liittyvissä kysymyksissä.

Pyydä yrityksellesi tarjous

Pyydä yrityksellesi tarjous!

Jos kiinnostuit tai haluat tietää tarkemmin Priimaplus-sopimuksen mahdollisuuksista, pyydä meiltä tarjous helposti jättämällä sähköpostiosoitteesi. Asiantuntijamme on sinuun yhteydessä pian!

 


 

Aiheet: Sähkömarkkinat, Pörssisähkö, Ajankohtaiskatsaus