Ajankohtaiskatsaus sähkön hintaan 7/2019

Kirjoittanut Lotta Lilja on 30.7 .2019 04:37

Kuvia-Suomesta-kuvaaja-Roine-Piirainen-9

Kesäkuussa pörssisähkö oli erittäin edullista sateisen ja tuulisen sään avustuksella. Heinäkuussa voimalaitosten ja siirtoyhteyksien huollot ovat nostaneet tukkuhintoja.

Kesällä hintoihin vaikuttaa sää ja huoltotyöt

Kesäkuussa pörssisähkö oli hyvin edullista. Keskimääräinen sähkön tuntihinta jäi 3,813 senttiin / kWh (sis. alv 24%). Matalan hinnan mahdollisti pääasiassa hyvä vesivoimatilanne. Tänä vuonna lumet sulivat sähköntuotannon kannalta oikeaan aikaan ja paikkaan, virtaamat olivat hyvät ja lisäksi saimme Pohjoismaissa vesisateita, jolloin edullista vesivoimaa oli saatavilla koko kesäkuun ajan. Myös tuulta riitti.

Heinäkuussa hinnat ovatkin olleet selvästi kesäkuuta korkeammalla ja  heinäkuun keskihinta oli 5,679 snt/kWh. Heinäkuu on ollut ydinvoimaloiden ja maiden välisten siirtoyhteyksien huoltoaikaa. Huollot ajoittuvat ajankohtaan, jolloin sähkön kulutus on pienimmillään, mutta saattavat kuitenkin nostaa hintoja Suomessa. Näin on käynytkin.  Norjassa ja Ruotsissa on kyllä tuotettu sähköä vesivoimalla, mutta kaikki se ei ole päässyt Suomeen siirtoyhteyksien huoltojen vuoksi. Lisäksi säätyyppi on muuttunut vähäsateisemmaksi ja -tuulisemmaksi.

Aluehintaerot ovat kasvaneet myös muista syistä. Venäjän puolella olevien voimalaitoshuoltojen vuoksi tuonti on ollut poikkeuksellisen vähäistä koko heinäkuun ajan. Suomen hinta on hakeutunut Baltian maiden tasoon, missä sähköntuotanto perustuu merkittävässä määrin fossiilisiin polttoaineisiin, ja päästöoikeuden hinnan nousu on nostanut sähkön tuotantokustannuksia. Keski-Euroopassa helteinen sää on kasvattanut sähkönkulutusta ja pakottanut sulkemaan joitain ydinvoimalaitoksia. Tämä on osaltaan lisännyt fossiilisten tuotantomuotojen käyttöä, mikä vaikuttaa päästöoikeuden hintaan.

 

Miten sähkömarkkinat vaikuttavat sopimukseeni?

Sähkön hinnan muodostuminen sähkömarkkinoilla koostuu monista tekijöistä, joista vesi- ja tuulitilanne ovat merkittävimmät. Ydinvoimaloiden huollot ja siirtoyhteyksien huollot vaikuttavat näin kesäaikaan myös. Pidemmällä aikavälillä ei ole syytä huolestua sähkön hinnan noususta. Suurimmalla osalla asiakkaillamme sähkön kulutus on heinäkuun loma-ajoilla yleensä pienimmillään, joten valtavia sähkölaskuja ei ole luvassa.

Kirjoittelin ennen kesää Sähkömarkkinoiden vuosikellosta eli arvioita siitä, miten vuodenajat vaikuttavat sähkön hintaan. Voit verrata, miten hyvin analyysi toimi tässä tilanteessa.

Priimaplus-asiakkaana voit vakauttaa sähkön hintaa hintakiinnityksillä. Moni on niin tehnytkin joko itse tai asiantuntijapalveluamme hyödyntämällä ja tänä keväänä ja kesänä hintakiinnitykset ovat tuoneet tavallista enemmän myös rahallisia hyötyjä. Lue lisää pörssisähköstä tästä maksuttomasta oppaasta!

New Call-to-action

Aiheet: Sähkömarkkinat, Pörssisähkö, Asiakkaana, Ajankohtaiskatsaus