Hintakiinnitykset purivat pakkasen nostamiin sähkön hintoihin

Kirjoittanut Tomi Turunen on 11.3 .2021 01:00

Kylmä sää kaksinkertaisti sähkön keskihinnan alkuvuonna 2021 viime vuoteen verrattuna. Pakkanen paukutti kuitenkin esiin myös hintakiinnitysten hyödyt. Hinnankiinnityspalvelun valinneet yritykset hankkivat sähkön tammikuussa jopa 15 prosenttia ja helmikuussa 24 prosenttia edullisemmalla pörssisähköön verrattuna. Joko sinun yrityksesi hyödyntää hinnankiinnityspalvelua?

Hinnankiinnitykset purivat alkutalven pakkaskeleillä sähkön hintaan.

Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Harvoin sanonnat osuvat enempää kohdalleen kuin vertailtaessa vuosien 2020 ja 2021 alkutalvea keskenään.

Vuoden 2020 alku oli historiallisen lauha ja tuulinen, mikä piti sähkön hinnan häkellyttävän alhaalla. Vastapainoksi vuosi 2021 alkoi perinteisen talvisessa ja heikkotuulisessa säässä. Helmikuussa koettiin hyytävä pakkasjakso, kun Siperian pakkaset siirtyivät Suomeen.  Helmikuussa keskilämpötila oli viisi astetta alhaisempi kuin muina vuosina samaan aikaan. Paukkupakkaset näkyivät myös sähkön hinnassa, sillä sähkön keskihinta oli kaksi kertaa suurempi viime vuoteen verrattuna.

Tammikuussa 2021 tuntikohtaisten verottomien Spot-hintojen keskihinta oli 5,12 senttiä kilowattitunnilta ja helmikuussa 5,78 senttiä kilowattitunnilta. 

Hintakiinnityksillä vakautat sähkön hintaa

Vaikka pakkasjakson pituus yllätti monet meistä, voi sähkön hinnan nousuun talvella silti varautua etukäteen. Mikäli sopimuksesi antaa mahdollisuuden, hintaa kannattaakin varmistella ennakkoon. Näin mahdolliset häiriöt voimalaitoksissa, sähkön siirtoverkoissa tai pakkaskausissa eivät aiheuta laskuun yllätyksiä talvella. Lue lisää sähkömarkkinoiden vuosikellosta.

Priimaplus-sopimukseen sisältyvän maksuttoman hinnankiinnityspalvelun  tavoitteena on auttaa yrityksiä vakauttamaan hintaa ja ennakoimaan sähkön hinnan nousuja. Kun vakautat sähkön hintaa, vältät pörssisähkön mahdolliset odottamattomat hinnannousut aikoina, jolloin yrityksessäsi kuluu eniten sähköä.

Mikäli sopimuksesi antaa mahdollisuuden, hintaa kannattaakin varmistella ennakkoon hinnankiinnityksillä.

Hintakiinnityksillä huomattavaa säästöä

Mahdollisuus sähkön hinnan kiinnittämiseen on Priimaplus-sopimuksen erikoisuus, jonka yhtenä tavoitteena on hyödyntää myös eteen avautuvia mahdollisuuksia hankkia sähköä jopa markkinahintaa halvemmalla. Alkuvuonna 2021 hinnankiinnityspalvelun valinneet yritykset säästivät yhdessä huikeat 10 000 euroa sähkölaskuissa pörssihintaiseen Spot-sähkönhintaan verrattuna. Priimaplus-asiakkaista 23 prosenttia on valinnut hinnankiinnityspalvelun yrityksensä sähkösopimukseen.

Hintakiinnitykset ovat yksi keino sähkösopimuksessa säästämiseen. Tiesitkö, että Priimaplus-sopimukseen kuuluu myös kaksi muuta? Nappaa käytännölliset vinkit talteen ilmaisesta oppaastamme!

Lataa opas

Säästöt ovat huomattavia myös yksittäisen yrityksen näkökulmasta. Hinnankiinnityspalvelun käyttöön ottaneet yritykset hankkivat sähkön tammikuussa noin 15 prosenttia ja helmikuussa noin 24 prosenttia edullisemmalla pörssisähkön tuntihintaan verrattuna. Pk-yrityksellä, jolla sähkönkulutus on esimerkiksi 25 000 kWh kuukaudessa, se tarkoitti tammi-helmikuussa noin 540 euron säästöä sähkölaskussa.

 

Hintakiinnitykset vs. Spot-hinta

tammikuu 2021
Sähkön kiinnityshinta: 4, 364 snt/kWh
Spot-hinta: 5,119 snt/kWh

helmikuu 2021
Sähkön kiinnityshinta: 4,364 snt/kWh
Spot-hinta: 5,774  snt/kWh

 

Mitkä vaikuttivat alkutalven hinnanvaihteluihin?

Sähkön tarve kasvoi pakkasten ansiosta huippulukemiin ja enimmillään sähköä kulutettiin Suomessa 14 545 megawatin teholla. Kotimaisella tuotannolla katettiin noin 9800 megawattia ja loput eli noin 40 % tarvittavasta sähköstä tuotiin Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Venäjältä.

Heikkotuulisuudesta johtuen tuulivoiman osuus kokonaistuotannosta oli pakkaskautena vain 285 megawattia, vaikka tuulivoiman kokonaiskapasiteettia on Suomessa maksimissaan jopa 2300 megawatin tuotantoon. Tasapainottamaan vaihtelevaa tuulivoimantuotantoa käytettiin helposti säätyvää vesivoimaa sekä tasaisesti taustalla pyörivää ydinvoimaa, joilla tuettiin sähkön tuotantoa normaaliin tapaan.

Sähköenergian hintaan alkuvuonna vaikutti myös kivihiilipohjaisen sähköntuotannon väheneminen, joka on jo lähes poistunut markkinoilta. Tällä hetkellä tuottaja joutuu maksamaan yhden päästötonnin tuottamisesta noin 38 € lisämaksun jokaista päästötonnia kohden. Viime vuoden alkupuolella hinta oli vielä 19 € per päästötonni. Tiukentuneilla ilmastotavoitteilla energiantuotantoa viedään kohti hiilineutraalisuustavoitteita.

Heikkotuulisuudesta johtuen tuulivoiman osuus kokonaistuotannosta oli pakkaskautena vain 285 megawattia.

Haluaisitko ottaa hinnankiinnityspalvelun käyttöösi?

Haluaisitko tietää lisää hinnan vakauttamisesta hinnankiinnityspalvelun avulla? Tutustu blogiartikkeleihimme:

Tutustu myös Priimaplus-pörssisähkösopimukseen ja pyydä yrityksellesi tarjous Priimaplus-sähkösopimuksesta. Voit ottaa sen käyttöösi soittamalla meille puh. 013 2663 100.

Pyydä tarjous

Aiheet: Sähkömarkkinat, Sähkösopimus, Ajankohtaiskatsaus, Hinnankiinnityspalvelu