Ajankohtaiskatsaus sähkön hintaan 5/2019

Kirjoittanut Lotta Lilja on 23.5 .2019 09:27

Blogi - Ajankohtaiskatsaus sähkön hintaan 5/2019 | PKS

Kevät on tarjonnut sähkömarkkinoilla matalaa hintatasoa, isoja tuntikohtaisia hintaeroja sekä hyviä tilaisuuksia hintakiinnityksille.

Edullisten hintojen kevät

Pörssisähkösopimuksen hyvä puoli on se, että myyjänä voi aidosti iloita asiakkaan saadessa sähköä mahdollisimman halvalla. Tänä keväänä sähkön hinta onkin ollut edullisella tasolla. Erityisesti, jos kulutus painottuu yöaikaan, sähkölasku voi yllättää vaihteeksi positiivisesti. Eikä päiväkäyttäjänkään tarvitse harmitella, koska pörssisähkön keskihinta oli maalis- ja huhtikuussa noin neljän sentin pinnassa / kilowattitunti. Laskevat hinnat johtuvat lauhtuvasta säästä eikä sähköntuotannon osaltakaan sattunut yllätyksiä - vettä ja tuulta on riittänyt. Myös näkymät tulevan kesän hintoihin vaikuttavat samanlaisilta.

Jos olet seurannut Live-palvelusta tarjolla olevia kiinnityshintoja tulevaisuuteen, olet varmaan huomannut, että hinnat ovat vaihdelleet hyvinkin paljon. Vaihtelun taustalla on aina sen hetkinen ennuste sähkön kysynnän ja tuotannon tasapainotilanteesta Pohjoismaissa ja Euroopassa eri ajanjaksoille. Tällä hetkellä hintoihin vaikuttavat erityisesti fossiilisten polttoaineiden päästöoikeuksien hinta, vesivoiman tuotantomäärät, ydinvoimatilanne (vuosihuollot ja iänikuinen Olkiluoto 3) ja maiden välisten siirtoyhteyksien toiminta. Päästöoikeuden hinta on noussut talven aikana muun muassa Brexitistä johtuvien epävarmuuksien vuoksi. Vesivoiman osalta tällä hetkellä seurataan tarkoin kuinka paljon kevään sulamisvedet täyttävät altaita tuotannon kannalta keskeisillä Norjan ja Ruotsin vuoristoalueilla. Ydinvoiman toimitusvarmuus suunniteltuja huoltokatkoja lukuun ottamatta on erittäin hyvä ja kauan odottamamme Olkiluoto 3 olisi tulossa verkkoon noin vuoden päästä.

Miten tämä vaikuttaa sähkösopimukseeni?

Kun sekä rakenteelliset tekijä että suhdannetekijät ovat kunnossa, eli tuotantotilanne ja sääennusteet ovat normaalit eikä tapahdu mitään yllätyksiä, tarjoutuu Priimaplus-asiakkaille hyviä hetkiä tehdä hintakiinnityksiä. Kuluvalla viikolla näitä on ollut, ja hinnankiinnityspalvelussa olemmekin kiinnittäneet osittain tulevia hintoja. Tällä tavalla varmistamme tämän hetkistä edullista hintatasoa ja toisaalta jäämme seuraamaan, mitä markkinoilla seuraavaksi tapahtuu ja odotamme uusia hyviä hetkiä. 

 

Pörssisähkösopimus on ainoa sopimus, jolla omaan sähkönhintaan pystyy jollain lailla vaikuttamaan. Kulutuksen ohjaus halvemmille tunneille tai päivän korkeimman kulutuspiikin välttäminen juuri kalleimmalla tunnilla näkyvät säästönä laskulla.

Priimaplus-asiakkaana voit vakauttaa sähkön hintaa hintakiinnityksillä. Moni on niin tehnytkin joko itse tai asiantuntijapalveluamme hyödyntämällä ja tänä keväänä ja kesänä hintakiinnitykset ovat tuoneet tavallista enemmän myös rahallisia hyötyjä. Lue lisää pörssisähköstä tästä maksuttomasta oppaasta!

New Call-to-action

Aiheet: Sähkömarkkinat, Pörssisähkö, Asiakkaana, Ajankohtaiskatsaus